torstai 27. lokakuuta 2016

Halloween kurpitsaleivokset


Valmistat reseptillä noin 8 kurpitsaleivosta.

Leivospohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl ja 5 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Täyte:
kostutukseen sokerivettä
noin 80-100 g esim. mango-, appelsiini- tai aprikoosimarmeladia
280 g (noin 3 dl) vispi- tai kuohukermaa (1,5 tl hienoasokeria)
140 g (noin 1,5 dl) vaniljakreemiä

Pinnalle:
noin 400 g oranssia ja noin 50 g vihreää tai ruskeaa marsipaania

Vaahdota kananmunat ja sokeri, siivilöi kuivat aineet ja lisää ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada massa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja levitä tasaiseksi levyksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 min. Kumoa pohja ja irrota paistossa käytetty leivinpaperi pohjasta varovasti. Anna jäähtyä ja leikkaa/painele muotilla haluamasi kokoisia ympyröitä. 

Täyte:

Yhdistä kermavaahto ja vaniljakreemi. Kostuta leivospohjat ja levitä ohuelti marmeladia ja kreemiä. Aseta päälle toinen leivospohja, kostuta, laita jälleen ohuelti marmeladia ja levitä loput kreemit leivoksen pinnalle.

Päällinen: 

Kauli marsipaani 2,5 mm:n paksuiseksi levyksi. Käytä marsipaanin kaulimisessa apuna tomusokeria. Levitä kaulittu marsipaani leivoksen pinnalle tasaisesti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Painele kurpitsan muodot leivoksen pinnalle ja viimeistele leivos pienellä varsipalalla. Voit vielä halutessasi maalata sulalla suklaalla kurpitsaan painetut muodot, jotta ne erottuvat selkeämmin. 

tiistai 25. lokakuuta 2016

Halloween haamumarengit



Reseptillä valmistat noin 20 hauskaa haamumarenkia. 

1 dl sokeria
2 kananmunan valkuaista 
Koristeluun muutama pala suklaata 
esim. Pandan maitosuklaata

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri (koko ajan vatkaten). Pursota noin 20 pientä marenkia leivinpaperin päälle ja paista niitä 110-125 asteisessa uunissa n. 60 min. 

Tee haamuille sulalla suklaalla silmät, voit käyttää koristelussa apuna esim. coctailtikkua. 

perjantai 21. lokakuuta 2016

Kinuskikakku


Tällä reseptillä valmistat 15 hengen kinuskikermakakun.

Vaalea kakkupohja: 
250 g kananmunia
175 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
25 g perunajauhoja

Kinuski:
500 g kermaa
300 g sokeria
100 g tärkkelyssiirappia tai vaaleaa siirappia

Täyte ja kuorrutus:
kostutukseen sokerivettä
vadelmahilloa
kinuskia 
6-7 dl vispi- tai kuohukermaa (noin 2/3 rkl sokeria)

Vaahdota kananmunat (huoneenlämpöiset) ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja siivilöi ne vaahtoon varovasti käännellen. Nostele massa varovasti voideltuun kakkuvuokaan. Paista kakkupohja 170-185 asteessa noin 40-60 min. Leikkaa jäähtynyt (mielellään edellisenä päivänä valmistettu) kakkupohja kolmeen osaan. 

Kinuski:

Sekoita kerma ja sokeri yhteen. Keitä seosta, kunnes se sakenee ja väri on muuttunut vaaleanruskeaksi. Lisää tärkkelyssiirappi tai vaalea siirappi valmiiseen kinuskiin. 

Säilytä valmis keitetty kinuski jääkaapissa. Kinuski säilyy hyvänä noin 7 vuorokautta. Sulata tarvittava määrä kinuskia mikrossa tai liedellä. 

Täyte:

Kostuta alin kakkupohja ja levitä sen päälle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Pursota kermavaahdon päälle spiraalin muotoisesti kinuskia. Aseta keskimmäinen kakkupohja päälle ja tee samoin kuin edelliselle. Aseta ylin kakkupohja ja kostuta vielä se. Jos täytät kakkupohjan jo edeltävänä päivänä laita kakku tässä vaiheessa jääkaappiin ja pursota kerma kakkuun vasta tarjoilupäivänä. 

Kaada kinuski tasaisesti kakun päälle. Lämmitä kinuski hyvin tasoittuvaksi, mutta varo lämmittämästä sitä liian kuumaksi, jotta kermareunus ei sula. Viimeistele kakku kermavaahdolla. 

tiistai 18. lokakuuta 2016

Tuulihatut


Tuulihattujen valmistaminen ei ole yhtään niin hankalaa kuin luulisi. Tärkeää on ettei uunia avata paiston aikana. Tuulihattu kohoaa vesihöyryn avulla uunissa ja onnistuessaan se jää sisältä ontoksi. Leivoksen ontto sisus täytetään suolaisella tai makealla täytteellä, joko pienellä tyllalla tai leikkaamalla ne kahtia. Tällä reseptillä valmistuu noin 12 isohkoa tuulihattua.

50g margariinia tai voita
1 dl vettä
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 pientä kananmunaa

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 dl maitorahkaa
1-2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
Vadelmahilloa ja tuoreita vadelmia

Koristeluun tomusokeria 


Kiehauta rasva ja vesi. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Alenna lämpöä ja jatka voimakasta vatkaamista kunnes massa muuttuu kiinteäksi ja irtoaa kattilan reunoilta. Anna massan sen jälkeen jäähtyä hiukan. Lisää munat yksitellen samaan aikaan vatkaten. 

Pursota pellille haluamasi muotoisia ja kokoisia tuulihattuja. Paista tuulihattuja 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 min. niiden koon mukaan. Täytä jäähtyneet tuulihattu joko suolaisella tai makealla täytteellä. Säilytä tuulihattu ilmavassa ja viileässä paikassa. 


perjantai 14. lokakuuta 2016

Naked Cake kirsikoilla


Vaalea kakkupohja: 
250 g kananmunia
175 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
25 g perunajauhoja

Täyte:
Voit täyttää kakun oman valinnan mukaan. Itse käytin täytteeseen kirsikkamehua, kirsikkahilloa, tuoreita kirsikoita, kermavaahtoa ja vaniljakreemiä.

0,5 dl kirsikkamehua kostutukseen
noin 1 dl kirsikkahilloa 
noin 1 litra tuoreita kirsikoita
2 dl kuohu-/vispikermaa
2,5 dl vaniljakreemiä (esim. valmis vaniljakreemijauhe ja ohjeen mukainen määrä maitoa)

Vaahdota kananmunat (huoneenlämpöiset) ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja siivilöi ne vaahtoon varovasti käännellen. 

Nostele massa varovasti voideltuun kakkuvuokaan. Paista kakkupohja 170-185 asteessa noin 40-60 min.

Leikkaa jäähtynyt (mielellään edellisenä päivänä valmistettu) kakkupohja kolmeen osaan. 

Vatkaa kerma ja vaniljakreemi vaahdoksi. Voit halutessasi sekoittaa ne yhteen tai käyttää erikseen, esim. vaniljakreemi kerrosten välissä ja kermavaahto koristelussa. 

Kostuta kakkua hiukan kirsikkamehulla. Levitä hilloa ohuelti kahden alimmaisen kerroksen väliin ja lisää pilkotut (kivettömät) kirsikat ja vaniljakreemi. Päällimmäiseen kerrokseen en enää lisännyt hilloa vaan koristelin kakun kermavaahdolla ja kokonaisilla kirsikoilla.

Voit viimeistellä kakun monellakin tyylillä. Itse tein kaksi täytekakkua (kuvat tekstin alussa ja lopussa) samalla reseptillä, mutta viimeistelin ne hiukan eri tavoilla.
Reseptillä leivot kolmikerroksisen 15 hengen täytekakun.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Marjakupit


Marjakupit voit tehdä haluamasi kokoisina, muotoisina ja käyttää mitä tahansa marjoja. Reseptistä valmistat noin 45-50 pientä leivosta tai 40 isompaa, riippuen vuokien koosta. Leivoksen pohja on murotaikinaa.

Murotaikina:
195 g voita
100 g sokeria
1 kananmuna
275 g vehnäjauhoja
1 g leivinjauhetta 

Täyte:
500 g valmista kermavaahtoa (noin 5 dl kermaa, 1/2 rkl sokeria)
500 g valmista vaniljakreemiä (voit valmistaa itse tai käyttää vaniljakreemijauhetta) 

Sekoita hiukan pehmennyt voi ja kaikki muut aineet yhteen tasaiseksi taikinaksi. Pidä taikinaa hetki jääkaapissa, jotta sitä on helpompi käsitellä. Painele taikinaa voideltujen vuokien pohjalle noin 3-5 mm paksuinen kerros ja painele haarukalla muutama pisto jokaiseen pohjaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 min. Anna pohjien jäähtyä hetki ennen kuin kumoat ne vuoista.

Sekoita kermavaahto valmiiseen vaniljakreemiin. Pursota tai lusikoi täyte murotaikinakuppiin keoksi. Koristele marjoilla. Tuoreisiin marjoihin ei ole välttämätöntä laittaa pintaan kuumahyytelöä. 

Vinkki

Voit myös voidella valmiin muropohjakupin ohuelti sulatetulla suklaalla! 

perjantai 7. lokakuuta 2016

Schwarzwaldinkakku



Tumma kakkupohja:
250 g kananmunia
175 g sokeria
25 g kaakaojauhetta
120 g vehnäjauhoja

Täyte ja kuorrutus:
sokerivettä kostutukseen 
500 g kuohu- tai vispikermaa (noin 15 g sokeria)
180 g rommikirsikoita
8-10 kpl varrellisia kirsikoita
suklaarouhetta, suklaalastuja ja kaakaojauhetta koristeluun

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot ja kaakaojauhe ja lisää ne siivilän läpi varovasti käsin sekoittaen kananmuna-sokerivaahtoon. Annostele massa voideltuun kakkuvuokaan ja paista 170-185-asteisessa uunissa noin 40-60min. 

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta pohja sokerivedellä. Vatkaa kermavaahto ja mausta se sokerilla ja rouhitulla rommikirsikalla. Levitä täytettä pohjalle ja tee toinen kerros samalla tavalla. Nosta kansilevy päälle ja kostuta. Levitä kermavaahto reunoille ja kakun päälle. Pursota kakun pintaan kuvioita kermavaahdolla ja viimeistele suklaalastuilla, kaakaojauheella ja varrellisilla kirsikoilla. Voit halutessasi koristella kakun alareunan suklaarouheella. 
Reseptillä valmistuu 15 hengen täytekakku.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Bostonkakku


Bostonkakun nostattaminen ja oikea-aikainen paistaminen ovat tärkeitä onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Liian pitkä paistoaika tekee kakusta kuivan. Omasta kokemuksestani taikinan käsitteleminen on helpompaa, jos nostatuksen tekee vasta lopussa, pullien ollessa jo vuoassa. 

250g maitoa
25g tuorehiivaa
1 kananmuna
50g ruokokidesokeria
50g sokeria
1 tl suolaa
0,5 rkl kaardemummaa
n. 500g vehnäjauhoja

Täyte:
130g voita
100g kanelisokeria
(vanilijasokeria)

Pinnalle:
raesokeria
mantelilastuja

Sekoita maitoon hiiva ja mausteet, lukuunottamatta suolaa. Lisää kananmuna ja sokeri. Sekoita taikinaan jauhot. Kun olet saanut taikinaan hyvän sitkon, vaivaa taikinaan vielä pehmeä voi ja suola. Laita taikina n. 10 minuutiksi kelmun alle lepäämään. Riivaa käsin vielä tämän jälkeen taikina pyöreäksi palloksi ja kaulitse se sitten levyksi. 

Levitä kaulitulle taikinalle voi ja ripottele päälle kanelisokeria. Kääri taikinalevy rullalle, leikkaa paloihin ja laita palat voideltuun vuokaan. Kohota liinan alla. Voitele pinta kananmunalla, koristele raesokerilla ja mantelilastuilla. Paista 180-asteisessa uunissa noin 20-30 min.